Lukijat

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Keskustelua jouluisessa metsässä.

Kirjoitin vuosia sitten ajatuksiani runon muotoon metsän puuston leikkimielisestä keskustelusta joulupuuksi joutumisesta , jossa katajakin huokaa huolensa.




       JOULUISESSA METSÄSSÄ

 Parpanperän metsikössä ilta hämärtyy.
Päivä mailleen laskeutuu,
taivas punertuu.

Kuusi kuiskaa naapurilleen:
Lapsiani juurellain,
suojaan joulupuuta hakevain.
Joka joulu menetän
yhden lapsen
tupaan tuntemattomaan.
Silti tervetullut joulu on !

Mänty tarinaansa kertoo naapurilleen:
Ei helppo ollut kesä täälläkään,
pistiäiset kiusasivat oksiain.Yötä päivää
seilasivat rungollain.
Nyt elämä on ihanaa, kun pakastaa,
pääsin pistiäisist kokonaan.
Siis tervetullut joulu on !

Rauduskoivu huurteinen,
seisoo vierellä naapurusten,
siihen yhtyy sanoen:
Teillä neulaset vielä jäljellä on,
minä lehteni kaikki menetin,
kera syksyn sateiden ja myrskyjen.
Oksilleni hentojen,
huurre kimalteinen
tuli myötä pakkasten.
Tervetullut joulu on !

Kataja tuo pienoinen , kuuntel vaieten,
sitten katseen nosti ylös toisihin,
ja todeten:
Kauan olen elänyt, ja marjat kantanut.
Nyt uusi muoti tullut on,
vaarassa oon minäkin ,
joulupuuksi joutua jonnekin.
Silti tervetullut joulu on !

      ####################

TOIVOTAN KAIKILLE SYDÄMELLISEN LÄMMINHENKISTÄ JOULUA !

Yön aikana oli satanut muutaman lumihiutaleen, joka onneksi edes hiven valaisi tummaa maisemaa.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Rakkauden tunnustus isänmaalle.


Raili Malmbergin runo Rakkaudentunnustus isänmaalle.

Kun olin ihan pieni tyttö,
minun isänmaani oli pähkinän kokoinen.
Se oli niin pieni,
että sen sisään juuri ja juuri mahtui
minun maailmani ydin:
Koti ja äidin syli,
isän käsi ja yhdessä luettu iltarukous.
Kun olin pieni,
minun isänmaani maistui mansikkamaidolta
ja tuoksui niin kuin vastaleivottu leipä,
eikä kulkusten kilinä koskaan kokonaan lakannut siellä kuulumasta.

Kun minusta tuli aikuinen,
minun isänmaani kasvoi Suomen kokoiseksi
ja sai ihan uudet ulottuvuudet.
Minä opin rakastamaan sitä aikuisen naisen rakkaudella.
Opin löytämään yhä uusia vastauksia kysymykseeni:
mikä on minun isänmaani
ja miksi se on minulle niin rakas.

Minun isänmaani on tietysti tämä maa,
alue,jota kartalla kutsutaan Suomeksi,
sen järvet ja metsät, vainiot ja viljapellot,
kylät ja kaupungit.
Suven suloisuus ja talven kuurainen kimallus,
kevään liekehtivä vihreys ja syksyn purppurakulta.

Mutta minun isänmaani on muutakin.
Minun isänmaani on itsenäisyys.
Minun isänmaani on vapaus,
sananvapaus, liikkumisenvapaus, vapaus olla omaa mieltäni asioista.

Minun isänmaahani kuuluu kaikki se,
missä ihmisen henkiset juuret ovat,
kulttuuri, kieli,
tämä murteista rikas, vivahteikas ja sointuva suomen kieli,
jota niin monet runoilijat ovat käyttäneet kuin jaloa instrumenttia:
" Ruislinnun laulu korvissani/ tähkäpäiden päällä täysi kuu/
kesäyön on onni omanani/kaskisavuun laaksot verhouu…"

Isänmaani on lippu ja laulu, itku ja nauru,
rukous ja kirous,
syntyminen ja kuoleminen,
työnteko, viha ja rakkaus.
Se on Sibeliuksen sinfonia ja Porilaisten marssi,
mutta se on myös suvivirsi ja Monosen Satumaa-tango
haikeasti haitarilla soitettuna.

Isänmaani on suomalainen kansa,
minun kansani,
kaikki suomalaiset ikään , ammattiin, asuinpaikkaan katsomatta,
puoluekannasta riippumatta,
työläinen ja talonpoika, palkansaaja ja johtaja,
maalainen ja kaupunkilainen, nuori ja vanha.

Minun isänmaahani kuuluu myös suomalainen menneisyys.
En voi puhua isänmaasta muistamatta
menneitten sukupolvien työtä.
Tuhannet ja taas tuhannet esivanhempamme,
eivät vain merkkimiehet ja -naiset,
vaan aivan tavalliset kansannaiset ja -miehet,
ovat tekemällään työllä ja uurastuksella
luoneet sen pohjan, jolle kaikki tässä maassa loppujen lopuksi rakentuu.

Minun isänmaahani kuuluvat myös sankariristien rivit,
niiden veljiemme ja sisartemme muiston kunnioittaminen,
jotka eivät väistäneet vastuuta silloin,
kun isänmaa heiltä vastuunkantamista ja uhrauksia vaati,
ja joita saamme kiittää siitä,
että nyt voimme elää vapaan maan vapaina kansalaisina.

Eläköön, kauan eläköön Suomi !