Lukijat

torstai 19. heinäkuuta 2012

Vesisateen kasvatit.

Ensimmäisessä kovassa vesisateessa kaatuivat kaikki unikkoni, vain yksi jäi "jaloilleen".

Kymmenkertainen sato tuli tästä valkosipulistani , olinhan pistänyt valmiiksi itäneen pienen valkosipulinkynnen kukkapenkkiin viime syksynä, ja kas kummaa sieltä se ponnahti keväällä vihreänä. Sateessa kärsineenä nyhtäisin sen ylös hyvän kokoisena.

Uusi tuttavuus basilikakaneli on erinomaisen raikas mauste, varsinkin salaateissa ja tomaatin lisäkkeenä.

Koivut olivat tänä vuonna erikoisen ahkeria lisääntymisessä.

10 kommenttia:

  1. Onneksi jäi edes yksi unikko loistamaan. Ne ovat kyllä harmittavaisen arkoja sateelle ja tuulelle.
    Niin, että yhdestä kynnestä lähti tuo valkosipuli kasvamaan? Tuotahan pitää kokeilla. Basilika ei oikein ole meikäläisen yrtti, mutta jospa tuollainen kanelilla höystetty.

    Terkkuja ja aurinkoa viikonloppuusi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, sade tehnyt paljon haittaa kasvustoille.
      Vahingossa voi onnistua, kuten tämän valkosipulikynnen istutuksessa, kai se sai sen kylmäkäsittelyn siellä hangen alla:-). Tässä basilikakanelissa on pirteämpi maku kuin tavallisessa basilikassa.
      Voih ,kunpa lämpenisi ja sateet vähenisivät !
      Leppoisia viikonvaihteen päiviä sinulle !

      Poista
  2. rehevyyttä on ainakin tää on ollut hyvä kesä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikatherine, iloitaan kesän lämmöstä , ja siitä rehevyydestä jota kesä on meille antanut.
      Hyvää naisten viikkoa !

      Poista
  3. basilikakaneli on minullekin ihan uusi tuttavuus.. Ihania nämä jokakesäiset uutuudet.. joka vuosi yllättyy iloisesti nähdessään/kuullessaan jostain uudesta yrtistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä basilikakaneli siemenpussi tuli kylkiäisenä ostoksen yhteydessä, joten siitä tuli iloa ja makua moneen ateriaan.
      Aurinkoa viikonloppuusi :-).

      Poista
  4. Koivun siemeniä on täällä nyt lennellyt jo viikon verran. Niitä joutuu päivittäin kampaamaan hiuksistaan ja lakaisemaan portailta. Mahtaa tulla hyvä koivusato:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis emme kärsi tulevina vuosina keltaisen siitepölyn puutteesta :-)

      Poista
  5. Kiitos vierailustasi ja kirjautumisestasi lukijaksi upouudessa blogissani. Olipa kiva lauantai päivän aloitus!
    Kauniita kuvia, alan perehtymään lähemmin....:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos samoin sini, kun tulit lukijakseni!
    Tämä bloggailu on kiva harrastus, aina oppii jotain uutta, ja tapaa miellyttäviä alan harrastajia.
    Kaunista elokuuta sinulle :-)

    VastaaPoista

Kiitokseni kommentista:-)