Lukijat

maanantai 15. elokuuta 2016

Perennat

Syysleimut kukkivat tänä kesänä kauan. Tyhjä pieni paikka löytyi perennapenkistäni,joten sainpa heräteostokselleni sopivan rakosen kerrotulle Päivänkakkaralleni.

lauantai 13. elokuuta 2016

Kaktuksien kesä

Vaihtelusta ei ole ollut puutetta näiltä piikikkäillä ystävilläni tänä kesänä, sillä aurinkoa, vettä ja tuultakin ovat saaneet osakseen vuorotellen.Lämpötilatkin viimepäivinä vaihdelleet rajustikin, jopa alin lukema oli toissayönä ollut + 5,5 astetta, mutta hyvin oli kukkiva kaktukseni terhakkana uudesta päivästä nauttimassa ja auringon lämmittävistä säteistä.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Akilleijat


Nämä ihastuttavat keltaiset akilleijat kukoistivat vain kolmisen vuotta puutarhassani, sitten vain katosivat.
Kyllä luonto on ihmeellinen taiteilija, kuten nämäkin kaksiväriset akilleijat todistavat.
Kauneuden synnytysä.....
Mitähän lienenkään tehnyt väärin etteivät akilleijani menestyneet, kai jokin hoitovrhe  pääsi tapahtumaan. Onneksi valokuva on keksitty, joita myöhemmin saa ihailla.
Unohdetut kukat muistuvat mieleen, mutta näin jälkikäteen harmittaa etten ole laittanut kuviini vuosilukua, sillä jokaisena vuotena jotain sieltä puutarhasta poistuu, ja tilalle tulee jotain uutta ja mielenkiintoista seurattavaa.

Auringon hellimiä päiviä kaikille vierailijoilleni !