Lukijat

maanantai 25. tammikuuta 2010

Risteily Tukholmaan

Kylläpä se onkin vaivatonta, kun ryhmän kanssa matkustaa, ei ole lippujen ostoa satamassa eikä auton parkkihuolia. Näin tammikuussa varjopuolena on maisemien huono näkyväisyys.
Harmitti juuri valokuvaukseen innostuneena valoisaa aikaa on vähän, ja sekin oli harmaan sumuista.
Ne vähätkin kuvat oli kuvattava sisältä käsin likaisten laivan ikkunoiden lävitse, sillä ulkona oli melkoinen pakkanen, eikä sinne yläkannelle kerkeäisi mikäli jotain mielenkiintoista silmiin ilmestyisikin.

Ahvenanmaan saaristoa katsellessani muistui mieleeni Myrskyluodon Maijan tarina siitä elokuvasta.

On se ollut kovaa elämää, meren armoilla, siksipä kuvasin yhdeltä luodolta majan, joka oli varmaankin jonkun merenkävijän omistama kaikessa karuudessaaan.








Yllättävän paljon tuli autoja Maarianhaminasta
laivaan.
Tulipa mieleeni katsellessani sitä pikkukaupunkia,
että minäkin olin laskujeni mukaan käynyt
neljässätoista eri maassa, mutta tuo saaristo
minulle käymätön paikka.
Kai se johtuu heidän kielipolitiikastaan!
Kuinka nykypäivänä voikin olla vielä ihmisiä
jotka ovat noin sisäänlämpimiä.
Eri kulttuurithan rikastuttavat yhteiskuntaa!
No, sehän on tietenkin heidän asiansa, eläkööt kuten haluavat!


tiistai 19. tammikuuta 2010

Ruusuke härkäviikoille!


Tämän ruusukkeen laitan piristämään näitä
auringottomia päiviä, jospa se piristäisi matkaanikin !

torstai 14. tammikuuta 2010

Talvinen kuva-albumini

http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2e29y+marimeri-talvi-2010.html

Yllä olevassa linkissä on viimeisimmät talviset kuvani.
Katsothan ne diaesityksenä, jolloin talvi näyttää parhaat puolensa!

maanantai 11. tammikuuta 2010

Kurssit alkavat jälleen.


Onneksi jälleen alkaa tietokonekurssi, jossa Katriinan opastuksella pääsee tutkailemaan uusia asioita, ja unohtuneita voi kerrata;-) Kuva on viime syksyiseltä kurssilta, jossa melkein kaikilla oli omat läppärit mukana. Se on mainio asia, koska asennettavat ohjelmat on siten siellä helppo työstää suoraan omalle koneelle.
Mahtaisi se elämä olla yks ´ totista ilman tietokonetta!
Kai sen energiansa purkaisi johonkin muuhun asiaan, minä kai olisin talvet kirja nenän edessä, ja kesät uimarannalla tai puutarhassa noukkisin jokaisen rikkaruohon korrenkin irti maasta:-)

torstai 7. tammikuuta 2010

Leppäkerttu

Leppäkerttu

              


Siipiänsä koetellen, ja pilkkujansa puhdistain
pukuansa Leppäkerttu ihailee.                                                                         

Mustana ja kiiltävänä Koppakuoriainen
siihen lennähtää.
Onpas kylkes musta, tokas Kerttu
pilkkus olet unohtanut kokonaan,
vai kolttus alle piilotit,
tenttaa Kerttu uudelta ystävältään.

Turhuutta kaikki pilkut on
pestävä ja puunata niitä vain saa,
Koppakuoriainen virkahtaa,
Ei kerkeä ystävää auttamaan hädässään.

Pilkuilta en kiitollista hymyä saa
mutta ystävän hymy lämmittää.

Kumpi tärkeämpää on --ajatelkaa,
Pilkut sun puvussas,
Vai  ystävä uskollinen lähelläs.
      

tiistai, 29. syyskuuta 2009       
                                                           
   

maanantai 4. tammikuuta 2010

Aitoa pellavaa.

Uusi vuosi, ja uusia luomistöitä.
Vanha pellavavyyhti saa nyt uusia ulottuvuuksia...vaikkapa tähden muotoon sopeutua.
Pari vuotta tuo kiekkokin ollut toimettomana, ja melkeinpä kansalaisopiston käsityökurssin open ohjeenkin tyystin unohtanut.

Nappulat esiin ja lankaa kerälle , niin siitäpä se sitten alkaakin hoitumaan, sekä oma kärsivällisyys töihin !







                                                                                   
     Työ tekijänsä neuvoo, kuten sanonta kuuluu
jälkipistoilla rinkulat yhteen , ja puuhelmiä                            
löytyy pussukasta useampaa väriä.


Toivottavasti lamppu syttyy mitä noista kehittelen.
Pääasia , että pystyy luomaan jotain uutta , ja vähentämään komerossa olevia käsityö tarvikkeitaan.






Jospa tekisin yhden vuoden jokaisena päivänä,
niin pellavalanka kieppi olisi pienempi, ja puuhelmipussukka olisi entinen pussukka.
Mutta,mutta... mitähän tekisin niille kaikille 365
luomutähdelleni  heheh ?

perjantai 1. tammikuuta 2010

Happy new year !



Aivan uskomatonta kuinka nopeasti vuodet kuluvatkaan. Jälleen uusi kymmen alussa. Toivotaan tulevalle
vuodelle  ennekaikkea terveyttä, tasaista harmoonista vuotta ja läheisilleni sekä kaikille onnellista elämää!
Rauhaa Suomelle ja kaikille maailman kansoille !