Laitoin eilen auringonkukan siemenet lintulaudalle, ja voi ihme mikä kuhina alkoikin lintulaudan läheisyydessä.
Siellä väistelivät toisiaan kuin parhaana ruuhka-aikana Mannerheimintiellä :-)
Onneksi oli keväältä jääneitä siemeniä jäljellä, joten sain juuri täyttää ruokapaikan uudelleen.
Auringon valon vähentyessä ja syksyiset sumut kaikkine pimeine iltoineen ja pitkine öineen laittoi minutkin etsimään piristystä. Siksipä muutin tekstin väriä lauantaipäivän oranssiksi, ja laitoin yöpöydälleni uuden kukkakoristeen antamaan uutta energiaa uudelle päivälle.
Tänään oli ylin ulkolämpötila +7,5 C ja tällä hetkellä +2,3 C
Leppoisaa sunnuntai päivää kaikille lukijoilleni !
Linnut ovat onnellisia saatuaan näin nopsasti ruokintapaikan taas pelittämään.. kumpa muutkin lintujen ystävät muistaisivat, että olisi taas aika aloittaa ruokinta.. jo ennen lumien tuloa..
VastaaPoistaMukavaa sunnuntai-päivää sinulle! :)
kiva juttu, täytyy viritellä minunkin partsille lintulauta. talvilinnut ovat jo saapuneet. oikein kaunis pöydän koriste, se luo rauhaisan ja tyynen olon.. näin ajattelin
VastaaPoistahuomaan täällä että blogieni asetuksissa on joku vika, pieniä sanoja sivulla on eri teksti. jostain syystä nämä yhdistyvät.. oi voi kun tarvitsisin jonkun apuva.
VastaaPoistaPari palloa löytyi meidänkin varastosta.
VastaaPoistaAuringonkukan siemenet vaan näyttää maistuvan
paremmin.
Kauniin kukkakoristeen laitoit yöpöydällesi.
Terkkuja ja mukavaa sunnuntaita!
Me ei vielä voida aloittaa lintujen ruokintaa, kun emme tässä talvella asu... ruokintaahan ei saisi lopettaa, kuin vasta keväällä.
VastaaPoistaKati,
VastaaPoistavarmasti ovatkin onnellisia,toivottavasti :-)
aikatherine,
VastaaPoistaPikkulintujen herkut, ne hyönteiset ovat loppuneet joten siemenet menevät nälkäisiin suihin. Useasti sitä apua tarvitsee, mutta joskus selviää aivan omin neuvoin, kun aikansa harjoittelee ja kokeilee eri vaihtoehtoja.
Sirpa,
VastaaPoistaOmpelin keväällä kaurapussin kaulani lämmikkeeksi, josta jäi kauroja, mutta eivät ole lintujen mieliruokia.:-)
Irmastiina,
VastaaPoistaOlisihan se linnuillekin suuri pettymys, kun ruoka loppuisikin teidän muuttonne jälkeen.
Pitää minunkin muistaa laittaa lintulauta paikalleen.Kyllä tuntuu pikkulinnut olevan jo ruokinnan tarpeessa.
VastaaPoistaOstan meidän kanille sellaisen siemensekoitus pussin,ja vien ne siemenet joita kani ei syö pikkulinnuille,heille ne tuntuu maistuvan.Säästän siemenet kesäaikaan ja annan syksyn tultua ne sitten linnuille.Auringonkukan siemenet taitaa olla sitä herkkua.
Näin viikonloppuna mökillä punatulkun.Olen monesti miettinyt mihin ne on kaupungista kadonneet,kun niitä ei täällä näy.
Mukavaa alkavaa viikkoa.
Jaana Elina,
VastaaPoistaKyllä ne auringonkukan siemenet tuntuvat olevan numero yks niiden mieliruokaa. Taas oli tyhjä pönttö.Ihmeen nälkäisiä ovat näin syksyllä.
Mitähän niille punatulkuille on tapahtunut,,,,minäkään en ole nähnyt moneen vuoteen ainuttakaan "tulkkua" :-)
Nautiskellaan tästä lämpimästä lokakuusta !