Lukijat

torstai 20. tammikuuta 2011

Vanhoista farkuista nykytaidetta.

Sain *Aurinkoni* valmiiksi kehyksiin  12.3.2011
Joskus voi käydä, että taidetta voi syntyä aivan vahingossa
kuten minulle kävi purkaessani farkkujeni lahkeesta sen kuteita
saadakseni syntymään hapsureunan valmistamaani olkalaukkuun.


Hyvin pysyi luomus ryhdikkäänä nuppineulan varassa kiinni verhossa.
Siinä niitä repiessäni syntyi kasa farkunsinisiä kudelankoja .
 Muistin komerostani löytyvän
veteen liukenevan kangaspalasen ( kai tekokuitua)

Siispä langat kahden kuitukangaspalasen väliin ja surautin koneella
yhteen. Sitten vesikulhoon jonne se kangas suli, ja jäljelle jäi kasa
lankoja.

Oli aivan uusi kokemus nähdä kuinka jokin aine aivan silmien
edessä haihtuu kuin tuhka tuuleen :-).

Talouspaperin päällä ne olivat kuivuneet aamuksi ja
ihmeellistä että ne langat olivat jäykistyneet.
Kai siinä kangaspalasesssa on olut jotain sellaisia kovettavia aineita mukana.

Aina jotain oppii !
Tämän päivän opetus oli, että kaikelle on uusiokäyttöä, jopa kutistuneiden farkkujen yksittäisille kudelangoille, josta voi syntyä vaikka taidetta seinällesi !

Kamerassa oli valotuksen kanssa vaikeuksia, siksi värit ovat todellakin huonot !


Tänään on upea lumisateinen päivä ulkomittari näyttää nyt -5,3 C

Leppoisia talvenhetkiä Sinulle lukijani !

2 kommenttia:

  1. Taidokasta ja kiva idea, pistämpä muistiin.
    Linkitänkin sinut uuteen blogiini, käy muuten kurkkaamassa, on kyllä luontoon liittyvä.
    Niin löydän sinut helpommin, on meinaan kivoja ideoita :)

    VastaaPoista
  2. Olipa kaunis , se uusi Luontosivustosi, seijastiina !

    VastaaPoista

Kiitokseni kommentista:-)