Lukijat

maanantai 6. elokuuta 2012

Kuvaaminen ikkunan kautta

Ollessaan yksin matkalla, voi ikuistaa muistoksi kuvan näyteikkunan avulla.
Alla olevan kuvasin aivan omalla kotipaikkakunnallani  illansuun auringossa  kokeilumielessä.


Toivotaan kesän lämmön vielä jatkuvan, vaikka viileää on lupailleetkin. Mielestäni me pohjolassa asuvat olemme sen ansainneet pitkän kylmän talven ja sateisen pimeän syksyn jälkeen.

Toivossahan on hyvä elää, sanoi lapamatokin :-)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Vesisateen kasvatit.

Ensimmäisessä kovassa vesisateessa kaatuivat kaikki unikkoni, vain yksi jäi "jaloilleen".

Kymmenkertainen sato tuli tästä valkosipulistani , olinhan pistänyt valmiiksi itäneen pienen valkosipulinkynnen kukkapenkkiin viime syksynä, ja kas kummaa sieltä se ponnahti keväällä vihreänä. Sateessa kärsineenä nyhtäisin sen ylös hyvän kokoisena.

Uusi tuttavuus basilikakaneli on erinomaisen raikas mauste, varsinkin salaateissa ja tomaatin lisäkkeenä.

Koivut olivat tänä vuonna erikoisen ahkeria lisääntymisessä.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Luonnosta poimittua.

Tämä yltä päältä ruosteinen kulkupeli uimahallin edessä herätti minussa
Salkku on varmaankin 1950-luvulta.
ihastusta, olihan siihen lisätty varmaankin monen
vuosikymmenen takaa salkku (satulalaukku) joka erottui edukseen. Varmaankin aikoinaan sisältänyt tärkeitäkin asiapapereita....kenties.
Sillä tulee halpoja kilometrejä ja raitista ilmaa:-)


Hyvin erottuivat nämä "sinisilmät" polun varrella heinikon keskellä.

Aikansa kukkia nämäkin lupiinit, joista tein suuren kimpun patiolleni.


Kameran ollessa mukana saa kuvattua luonnosta kaunista  katseltavaa pimeiden syysiltojen iloksi

...voihan käpyseni, oikea siemenpankki !

Keltainen kaunokainen säästynyt tienvarsien niittokoneelta.
Onneksi oli tänään sateeton päivä, jolloin sain nauttia uimisesta ja auringosta.


perjantai 22. kesäkuuta 2012

Iloa keskikesän juhlaan !


Hyvin varmaankin nukuttaa näiden kukkasten keskellä , ilman elävien kukkien juhannusyön taikojakin,,,


......voihan niihin uniin ilmestyä vaikka näitä ruohosipulin kukkia.