Lukijat

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Synnyin juuriltaan repäisty !

Aika hurahtanut nopeasti lisääntyneen valon myötä.
Aukaisin auki tämän oman blogisivustoni silloin talvisodan 70 vuotis päivänä tarkoituksena kirjoittaa omia muistojani siltä ajalta, jota neljä- ja puolivuotias lapsi voi muistaa, sillä kovin vähäiseksi muistikuvani ovat jääneet. Sinä päivänä tuntui kirjoittaminen raskaalta, joten jatkan kirjoitteluani nyt.
Kerron seuraavassa evakkotaipaleeni ensimmäisen kahdenkymmenen kilometrin hevoskyyti matkasta jättäessämme taaksemme lopullisesti oman synnyinkotini.

Uskon , että pienen lapsen elämässä vain hyvin shokeeraavat tapahtumat  jäävät muistikuviin.
Niin on tapahtunut minulle sinä päivänä jolloin hevosen reen kyydissä istuimme vähäisten tavaroiden keskellä sisareni ja äidin kanssa . Lehmät olivat sidottuina perässä ja tavarakasan päällä oli kanat suuressa pärekorissa
jossa oli samanlainen kansi päällä.
Muistan asian kuin eilisen päivän, kuinka kovasti ne räpistelivät siellä korissa että kansi pomppasi auki naruista huolimatta ja kaikki kanat ehkä 6-7 kappaletta lähtivät sieltä puolilentoon pakkaseen ja paksuun lumeen jääden sinne pellolle kuolemaan. Yksi niistä oli ruskea ja toiset valkoisia.

Muistan kuinka kauheasti aloin itkeä että haetaan ne sieltä pois.
Siitä tapahtumasta jäi minulle ikuinen trauma !!! SE OLI MINUN TALVISOTANI !
Vielä nytkin kertoessani tapahtumaa jollekin, niin en voi sitä itkemättä kertoa .

2 kommenttia:

  1. Hei Toini!
    Luin muistosi talvisodasta. En yhtään ihmettele, että kertomasi tapahtuma jäi hyvin mieleesi. Itselläni ovat ensimmäiset muistot noin kolmen ikäisestä. Ne eivät tosin ole sota-ajan muistoja. terv. Seija

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon sinulle kommentistasi jonka vasta nyt huomasin. Kummasti siitä aina ilahtuu huomatessaan jonkun lukeneen:-).
    Kovin nuorena olet saanut muistosi säilyttää.
    Onhan se suuri onni saadessa elämäänsä kerrata, ja muistella vanhempien jo pois mennessä paremmille laitumille!
    Oikein hyvää tulevaa kesää Sinulle !

    VastaaPoista

Kiitokseni kommentista:-)